Seuraa Blogitin kautta:

https://www.blogit.fi/design-byanns/seuraa

perjantai 28. syyskuuta 2018

Astetta rockimpi syysasu markkinoille

Salossa on jokavuotiset syysmarkkinat torialueella. Markkinoilla on tivoli, rihkamanmyyjiä, kalaa, marjoja, käsitöitä, ilmapalloja, hattaraa, lettuja, rinkelikauppiaita, pusuja, metrilakua ja vaikka mitä. Sinne minäkin perheeni kanssa suuntasin nauttimaan aidosta markkinatunnelmasta eli musiikista, tuoksuista jne.

Kysyin ystävältäni mikä on perinteinen markkinakävijän asu. Vastaukseksi sain raikuvan naurun kera, että kahisevaa pitää olla eli tuulipuku tai sit kahisevaa taskussa ja nahkatakki päällä.

Paikan päällä markkinoilla sain todeta 2018-vuoden nuoremman markkinakävijän noudattavan ihan yleistä nykyajan lauantain kauppakeskuspukeutumista. Monella oli nahkatakkikin, joten nuorempi väki noudatti ehkä tiedostamattaan perinteitä.Vanhemmassa väessä oli perinteitä noudattavaa tuulitakkia kuin myös retronahkatakkeja.

Itse päädyin ns. kahisevaan takkiin, joka ei tosin ole ihan perinteinen tuulitakki pitsialareunuksensa kanssa. Kyseinen takki on käytännöllinen irrotettavan huppunsa, säädettävän vyönauhansa, taskujensa ja molempiin suuntiin kulkevan vetoketjunsa ansiosta. Olin melkolailla mustassa asussa, onneksi muut markkinakävijät olivat iloisemmissa väreissä pukeutumisessaan.
Käykäähän ihmiset markkinoilla !

Takki - MONCLER Kuvia - Instagramissa: @designbyanns

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Julkinen kommentointi, asiallisesti kiitos.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Vielä ehtii osallistumaan!